Porvoo

 

Old Town Bed & Breakfast Ida-Maria itsessään voi olla jo syy tutustua Porvooseen lähemmin, mutta autenttisen majoittumiselämyksen lisäksi pienellä kaupungilla on jokaiselle jotakin tarjottavaa. Porvoo on tunnetusti luonto- ja kulttuurikaupunki sekä yksi Suomen suosituimmista matkakohteista. Merellisyys, kulttuuri, luonto, rentoutuminen, ympärivuotiset tapahtumat sekä hauskanpito yhdistyvät tässä pikkukaupungissa. Ida-Marian internetsivut voivat nyt olla jokaisen matkaa suunnittelevan opasteena:

kuva1

Ida-Maria sijaitsee aivan Vanhan Porvoon keskustassa, vanhalla keskustorilla, historiallisesti merkittävien rakennusten ympäröimänä. Suomen toiseksi vanhin kaupunki Porvoo on perustettu jo 1300-luvulla ja tästä pitkästä historiasta kantelee jo sekin fakta, että vaikka kaupunki on sekä pinta-alaltaan että asukasluvultaan pieni, niin kokoonsa nähden siellä on paljon museoita ja gallerioita. Pitkän historiansa vuoksi Porvoossa onkin asunut monia suomalaisia merkittäviä taiteilijoita kuten J.L. Runeberg, Ville Vallgren, Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela sekä moni muu. Akseli Gallen-Kallela itse asiassa asui hetken samaisessa rakennuksessa kuin missä tänä päivänä toimii viihtyisä Bed & Breakfast.

kuva3.

Porvoon Tuomiokirkko sijaitsee vain kivenheiton päästä Ida-Mariasta ja on avoin yleisölle. Kesä-aikaan kirkossa järjestetään myös opastettuja kierroksia. Tämä on ehdottomasti Porvoon suosituin nähtävyys. Eikä suotta. Kirkkomäen nykyisessä muodossa oleva ylpeys on valmistunut 1450-luvulla. Se on kestänyt monet ryöstöretket ja tulipalot. Viimeisin tulipalo sattui vuonna 2006. Suomen itsenäistymisen kannalta tärkeä tapahtuma, valtiopäivät, avattiin juurikin tässä kyseisessä kirkossa.

kuva4

Ida-Marian asiakas voi ihailla ikkunasta Vanhaa raatihuonetta, joka on seissyt kunniapaikallaan jo vuodesta 1764, ja jossa myös Aleksanteri Suuri vieraili Valtiopäivillä 1809. Nykyään Vanha Raatihuone toimii museona, jossa järjestetään erilaisia näyttelyitä. Museon omaan kokoelmaan kuuluu paikkakunnalla vaikuttaneiden suurien taiteilijoiden töitä. Vanhan raatihuoneen lisäksi Ida-Marian ympäristössä sijaitsee Holmin talo, joka antaa matkailijalle mahdollisuuden nähdä miten 1700-luvun porvaristo asui. Myös galleria Vanha Kappalaisentalo on Ida-Marian naapurirakennus, jota kutsutaan yhdeksi Porvoon kauneimmista gallerioista.

kuva5.

Suomen kansallisrunoilijan J.L.Runebergin koti sijaitsee Porvoon keskustassa, lyhyen kävelymatkan päässä Vanhasta Porvoosta. Talo toimii tätä nykyä museona, jossa voi ihailla Runebergin ja hänen perheensä sen aikaista eloa. Museoista ja gallerioista mainittakoon vielä muutama esimerkki: muun muassa nukke- ja lelumuseo, Galleria Sofia ja Colmio Slow house. Kaikki nämä löytyvät Ida-Marian välittömästä läheisyydestä.

 

Jokirannan länsipuolella sijaitsee kunnostettu Taidetehdas, joka on tänä päivänä suosittu kokous- ja kulttuurikeskus. Taidetehtaalla järjestetään erilaisia tapahtumia ja näyttelyitä harva se päivä. Taidetehtaalla on myös Suomen suurin BioRex -elokuvateatteri sekä arvostettu ravintola Sinne. Josta pääsemmekin seuraavaan aiheeseen…

 

Porvoota voisi kuvailla myös kulinaristin tyyssijaksi. Kaupunki on pullollaan ravintoloita, jotka tarjoavat herkkuja aina eksoottisista itämaisista aterioista lähiruokaan. Mikäli jalat eivät kanna Vanhaa Porvoota pidemmälle, niin myös Ida-Marian ympäristössä on varaa mistä valita. Vanhan kaupungin miljöössä toimii muun muassa Porvoon Timbaali, Vanha Laamanni, El Alba, Gabriel 1763, SicaPelle Wining & Dining, Fryysarinranta, Johans, Hanna Maria ja moni muu. Jokainen edellä mainittu ravintola on erikoisuus ja vierailunarvoinen.
 
kuva7.
 
Kesäisin myös Porvoon Jokirannan kahvilat ja terassit ovat avoinna. Jokiranta on sekä turistien että paikallisten yksi suosituimmista ajanviettopaikoista. Tulit sitten viettämään Porvooseen minkälaista lomaa tahansa, niin Jokirannan terassit ovat oiva paikka rentoutumiselle. Terassien lisäksi Jokirannassa sijaitsee  vierasvenesatama, jos matkailija haluaa saapua kesäkaupunkiin vesiteitse. Porvoossa on myös monia pubeja, baareja sekä yökerhoja, eli illanviettosuunnitelmienkaan ei tarvitse tähdätä pitkän matkan päähän.
 
kuva8
 
Shoppailijoita varten Porvoossa on myös monenmoista kauppaa ja puotia. Vanha Porvoo on täynnä pieniä idyllisiä putiikkeja, joissa myydään paikallisia tuotteita, käsitöitä, sisustustarvikkeita, lähiruokaa ja muuta mukavaa. Vanhan Porvoon edustalla, nykyisessä keskustassa, sekä uudella Taidetehtaalla on myös erilaisia merkkivaateliikkeitä kuten H&M, Cubus, Veromoda Jne.…
 
                                                                                      DSC_6023DSC_6046
 
Porvoon luontoon voi tutustua omatoimisesti taikka sitten opastuksen avulla. Porvoon satamasta, Jokirannasta voi astua vaikka M/S J.L.Runeberg:in taikka Royal Linesin laivaan ja tutustua saaristoon Helsingin ja Porvoon välissä. Myös Jokiristeilyt Porvoonjoessa sekä erilaiset saaristoristeilyt kuten risteily Söderskärin majakalle ovat suosittua ajanvietettä. Mikäli vesille lähtö ei maita, voi Porvoon saaristoon ja merellisyyteen tutustua myös autolla. Myös pyöräily on helppo ja hauska tapa tutustua lähiseutuun paremmin. On matkailijalla sitten oma pyörä taikka vuokrattu, pyöräilykartta auttaa löytämään ne ”the kohteet”, joista mainittakoon nyt vaikka Sikosaari ja Linnamäet.
 
kuva10
 
Mitä muuta sitten? Porvoossa sijaitsee myös laskettelukeskus Kokonniemi, kolme golfkeskusta, minigolfrata, frisbeegolfrata, Kungsbackan kotieläinpiha, valikoima uimarantoja, luontoa ja maata ja mantua jokaiselle. Tapahtumia on turha edes tänne eritellä, sillä niitä vasta löytyykin.
 
kuva11
 
Kaiken tämän näkemisen ja kokemisen arvoisen Porvoo-vierailun jälkeen jokainen matkailija on tervetullut rentoutumaan kotoisaan Ida-Mariaan! Lisätietoja Porvoon tarjonnasta löytää Matkailijan Porvoo-internetsivuilta.
 
kuva2
 
Teksti ja kuvat: Senja Hakala  © 2013